Lievestuoreen Partiolaiset on aktiivinen, noin 60 jäsenen lippukunta Lievestuoreella. Kolomme sijaitsee Tervamäen vanhan koulun yhteydessä, mutta näymme ja kuulumme pitkin kylää. Kololla järjestetään viikottain ohjelmaa kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Viikkotoiminta tapahtuu pienissä ryhmissä, johon kuuluu samanikäisiä partiolaisia.
Tuoreimmat tiedot ryhmistä ja mahdollisista vapaista paikoista löydät täältä.
Partioarkea rytmittävät leirit ja retket, joita on oman ryhmän ja oman lippukunnan kesken. Tarjolla on lisäksi suuria tapahtumia ja kansainvälisiä leirejä.
Aikuisilla on mahdollisuus omaan partiotoimintaan, jota suunnitellaan ryhmän jäsenten ehdoilla. Aikuiset pääsevät myös haastamaan itseään, oppimaan uutta ja kulkemaan luonnossa.
Partio tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden mukavaan harrastukseen. Partiossa ei ole yläikärajaa ja mukaan voi liittyä milloin vain ja minkä ikäisenä tahansa! Aikuisillekin on tarjolla monenlaista ohjelmaa ja partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä! Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä.
Lisää partiosta osoitteessa www.partio.fi
Partio tarjoaa elämyksellisen harrastuksen kaikille! Partio on lähellä oleva harrastus, jossa kuulut porukkaan ja opit uutta tekemällä ja kokemalla. Partiossa kuljet luonnossa ja saat uusia kavereita jopa ulkomaita myöten!
Partion voit aloittaa minkä ikäisenä tahansa ja se tarjoaa elämyksellisen harrastuksen myös aikuiselle! Lisätietoa siitä, mitä partio on, löydät osoitteesta https://www.partio.fi/tule-mukaan/
Ilmoittautumiset ja lisätietoa Lievestuoreen Partiolaisista:
Lippukunnanjohtaja Suvi-Tuuli Huovilainen : 040 675 7687
tai sähköpostitse: vuorenviesti@gmail.com
Voit täyttää jäsenhakemuksen tästä!
Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevätkokous järjestetään tiistaina 21.4.2025 klo 18:00 partiokololla ja Teamsissä. Esityslistalla ovat sääntömääräiset asiat kuten toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen vuodelta 2025, hallituksen vastuuvapaus sekä lippukunnan jäsenmaksu ja kannatusjäsenmaksu vuodelle 2026. Lisäksi valitaan lippukunnanjohtaja loppuvuodeksi 1.6.2026 alkaen.
Kokouksen esityslistan löydät täältä
Etäosallistumiseen tarvitset internet-yhteyden sekä laitteen, jossa on toimiva kaiutin, kamera sekä mikrofoni. Etäosallistumisen linkki on tässä
Lievestuoreen Partiolaisten kevätkokous | Kokoukseen liittyminen | Microsoft Teams
Kokouksen esityslista löytyy lippukunnan nettisivuilta ja tämän sähköpostin liitteenä. Tule mukaan vaikuttamaan! Paikalla on kahvia, mehua ja muita kokousherkkuja
Tervetuloa!
Hallitus